näkymä parvekkeeltamme

pe 7.10.2011
m
atkapäivä

Finnairin lento 7:25 – 11:40 Kosille
majoitus hotelli Paritsa
 
Herätyskello pirahti 04:45. Joka osoittautui liian myöhäiseksi. Aamutoimissa kun vierähti tunti. Pääsimme matkaan vasta lähempänä kello kuutta. Verenmaku suussa hölkkäsimme matkalaukkujen kera pitkäaikaispysäköinti P4:lta lentokenttäterminaaliin. Jussi oli tutkinut, että busseja kulkee, mutta emme nähneet ensimmäistäkään. Onneksi jono tiskille veti ja turvatarkastuksen läpi pääsimme vilauksessa. Tai melkein, sillä jouduin avaamaan matkalaukun ja purkamaan penaalini, josta löytyi niin sakset kuin mattoveitsikin. Pahus, eipä tullut mieleen, että maalaustarvikkeet ovat näin vaarallisia. Menetin molemmat, mutta kiireen keskellä se oli pientä. Portilla oli meneillään viimeinen kutsu, kun lopulta selvisimme sinne asti.
 
”Nauttikaa lomasta”, lentoemo hymyili tarjoillessaan meille – maksulliset – kuohuviinit. Meilläkin oli tässä vaiheessa jo levollinen olo. Tosin Jussi mietiskeli, mitä kaikkea unohtui. Totuus paljastui heti perillä, sillä Jussi muisti että kaupunkishortsit jäivät kotiin. Hän sovitti niitä illalla ja unohti siirtää matkalaukkuun. No, olemme sivistysmaassa, jos Kreikkaa nyt sillä nimellä voi kutsua. Kaupasta saa uusia.
 
 
Aurinko paistoi, kun kone laskeutui Kosin saarelle. Ajomatka kuivankarun saaren halki kesti puolisen tuntia. Majoituimme Paritsa-hotelliin, joka sijaitsi Kanari-kadulla rannan tuntumassa. Huone oli siisti ja valoisa, parveke sivukadun suuntaan. Komeat juudaanpuut (kysyin oppaalta lajimäärityksen) reunustavat kadunpätkää.  Samoin komeat palmut.  Äkkilähtötarjous maksoi 345 euroa viikolta aamiaisen kera. Listahinta näytti olevan tuplasti kalliimpi.
 
Opastyttö Anna hehkutti bussimatkalla, että olette tulleet ihanaan lomakohteeseen. Jane sisko kommentoi, että saari on kesällä nuorison biletyspaikka, mutta lokakuu on varmaan ihan mukava matkustusaika. Lämmintä täällä on parhaillaan 26 astetta ja tuuli on leppeä.
 
Kävimme heti laukkujen purkamisen jälkeen tutustumassa lähimarkettiin (Mythos-olutta ja retsinaa, jugurttia ja juustoa sekä kinkkua) ja syömässä viikon ensimmäiset kreikkalaiset salaatit. Jopa maistuivat kuuman valkosipulileivän ja kylmän karahviviinin kera. Nyt hymy oli jo herkässä.
 

hotellimme Paritsa

Päiväunet kelpasivat. Tosin ne jäivät lyhyiksi, sillä tervetulotilaisuus alkoi viideltä. Saimme lasilliset voimajuoma ouzoa ja tiiviin tietopaketin lomaviikon ohjelmatarjonnasta. Oppaat Anna ja Heidi kierrättivät meitä vanhassa kaupungissa ja näyttivät, mistä maaseutubussit lähtevät.  Iltaohjelma päättyi illalliseen Olympiada-ravintolassa, joka tarjosi 10 euron hintaan salaatin, tsatsikia sekä lautasellisen kreikkalaista kotiruokaa. Minä sain kasvisversion. Ruoka oli hyvää, mutta haaleaa. Totesimme, että se siitä massaruokailusta. Jatkossa hakeudumme pienempiin tavernoihin.


Kosin kaupunkia